Ensiaskeleet

Jaa tästä:

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensiaskeleeni olen ottanut monta kertaa. Välillä olen tupsahtanut pepulleni ja nousut ylös ja jatkanut matkaan.

Ensimmäiset askeleeni otin, kun olin noin 1 vuoden. Seuraavat askeleni otin, kun menin päivähoitoon, kerhoon, esikouluun, sekä peruskoulun ensimmäiselle luokalle.

Uudet askeleet otin, kun päätin peruskelun. Olin suorittanut oppivelvollisuuden ja minun tuli tietää, mikä minusta isona tulee.

Seuraavat ensimmäiset askeleeni otin, kun täytin 18 vuotta. Otin askeleeni aikuisuuteen tai miten meidän yhteiskunta tätä nimittää. Olla aikuinen, vaikka kaikki on vasta hyvin alussa, on kokematon ja ymmärtämätön monista asioista. On paljon opittavaa. Toki koko elämä on kokonaisuudessaan oppia, koskaan ei ole valmis. Jokainen kehittyy ja oppii omaa tahtiaan.

Toki, kukaan toinen ei voi sanoa, kuka on elämää kokenut ja nähnyt tai oppinut. Joku, joka on vielä lapsi, voi olla, että hän on nähnyt ja kokenut niin paljon asioita ikäänsä nähden, mitä 50-vuotias ei ole vielä koskaan eläessään kohdannut ja nähnyt. Joten älkäämme verratko, olettako tai yleistetä aisoista.

Isoimpia ensiaskeleita elämässäni olen ottanut, kun muutin lapsuudenkodista omilleni. Ne tavarat mitkä olin pakannut, mahtui henkilö autoon. Kasvukipuja sai kokea useampaan kertaa, tuntea koti-ikävää ja yksinäisyyttä. Onneksi kotiin sai aina soittaa ja mennä käymään. Tunsin kuitenkin, että minun on aika irtaantua ja etsiä oma elämä ja itseäni. Löytää omat arvot, asenteet, rajat ja rakkaus.

Tuli aika ottaa askeleet vakituiseen seurustelu suhteeseen. Askeleet toisen ihmisen kanssa yhteiseen elämään. Ottaa askeleet valmiina kätilönä ja sairaanhoitajana. Kokea ensiaskeleet vakituiseen työhön. Nähdä joka päivä niitä uusia puhtaita sieluja, niitä vauvoja, jotka ovat taas tulleet ottaman tähän maailmaan omat ensiaskeleensa. Olla myös näkemässä ja tukemassa niitä äitejä ja isiä vanhemmuuden ensiaskelissa.

Tuli aika, jolloin otin ensiaskeleeni alttarille, isäni saattelemana, tulevaan avioliittoon.

Suuri hetki oli saada kokea askeleet tuoreena vaimona ja tulevana äitinä. Askeleiden ottaminen äitinä jatkuu joka päivän, tuntuu kun joka päivä olisi uusi ja ihmeellinen päivä. Milloin on sydämen kyllyydestä iloinen ja onnellinen. Toisessa hetkessä suru, huoli ja riittämättömyys sekä syyllisyys hiipivät iholle. Askeleet tuntuvat välillä kevyenä, välillä raskailta. Äitiys ja vanhemmuus ovat koko ajan askeleiden ottamista, niin yksin äitinä, kuin puolison kanssa vanhempana sekä lasten vierellä, sivulla ja takana.

Tulee aika, jolloin askeleita tarvitsee ottaa vähemmän.  Tuulee aika, jolloin tulee pysähtyä ja päästä irti.

Kuitenkin valintani olen itse tehnyt ja askeleeni ottanut. Joskus on tuntunut, että olen kulkenut jonkun toisen askelia ja askeleeni ovat olleet hukassa.  Onneksi olen löytänyt omat askeleeni takaisin.

Nyt otan askeleeni henkisen kasvun tiellä. Tiellä, jossa mukanani on, Elämäni Säde. Värit, meditoiminen, rentoutuminen, mindfulenss, mielenterveyden ja kehon hyvinvointi.

Tie on vienyt moneen suuntaan. Välillä olen kokenut innostusta, välillä pelkoa. Olen välillä pysähtynyt ja hakenut kokemuksia. Miettien, mikä on se minun totuuteni? Kuinka minä haluan elämässä askeleitani ottaa ja mennä eteenpäin?

Askeleet tuntuvat menevän välillä todella hitaasti ja välillä onneksi juosten. Jos en välillä menisi hitaasti tai jopa pysähtyisi, en pystysi oppimaan uutta, ja näkemään itseäni. Kysymään itseltäni, mikä minulle on parhaaksi? Kaikella on kuitenkin tarkoitus, kun sen vain oikein ymmärrän.

Matka on aloitettu sopimukset kirjoitettu. Kädessä on kartta, jota yritän mahdollisella parhaalla tavalla tulkita, jotta suunta pysyisi oikeana. Kompassi kädessä, josta suunnan voi tarkistaa. Oikean suunnan ja totuuden määränpäästä, voin minä vain itse päättää.

Auttajia ja oppaita matkalla kohtaan. Muistaen kuitenkin, että oma syvä viisaus ja tieto joka minua ohjaa.

Yhteys, kun puhdas on, valo kirkkain minkä kohtaan. Rakkaudellisissa ohjauksessa maailmaa nään, kun kuljen tuntien, aistien, kuunnellen, nähden mikä minulle on parhaaksi. Saada selville oman sisimpäni.

Sanalla on voima, voima viisauden. Viisaus joka on minussa, voima valtava. Niin olen ymmärtänyt sanan voiman. Ja kuin voima kuplaan astua saan, tunnen oloni, kuin kotonani. Mitään hätää minulla ei ole. Uskon siihen voimaan joka kantaa ja ohjaa minut oikeaan.

Matkan teko helppoa ei ole ollut.

Pelko, jos eteeni tulla voi. Työtä saa tehdä, jotta pelkoni voitan. Kohtaan tunteeni, ajatukseni ja paljon muuta. Askeleet ovat otettava, jotta voin taas uudet askeleet kohdata.

Uskoa unelmiin ja sisäiseen viisauteen. Kehoni kertoo minulle sen, mikä minulle on parhaaksi.

Tunnen kuitenkin sen, että olla hyväksytty tässä yhteiskunnassa, kun erilaisuus ei ole sallittua. Monelle jopa myrkkyä.

Totuuteni tiedän, jos voin hyvin ja olla onnellinen. Voisin jopa ajatella, eikös se olisi kaikille parhaaksi.

Haluaisin toivoa, että jokainen onnellinen elämässään olla voi. Tulee onni kenellekin, miten sitten tahansa.

Liian paljon on rakkauden puutetta ja siitä kärsiviä. Jos opittaisiin itseämme ja toisiamme rakastamaan, voisiko maailmassa parempaa ollakaan.

Ensiaskeleet on otettu, monta vielä ottamatta. Lapsen lailla, jos pepulleni tipun, nousen pystyyn ja hieman huojuen jatkan matkaa. Periksi en tahdo antaa. Tahdon nähdä maailman ja sen mitä minulle halutaan ohjata ja antaa. Käteni ristiin asetan. Mikään ei ole minulta pois, mitään ei tarvitse valita. Minussa on tämä kaikki. Se on voima viisauden. Valo rakkauden.

Kaikki askeleeni ovat olleet merkittäviä askeleita. Jatkossakin otan jokaisen ensiaskeleeni kiitollisena vastaan, mitä elämässäni vielä kohtaan.

 

Askel askeleeta eteenpäin.

Heli Nissinen ©