Ihmisyys ei ole erillisyyttä

Jaa tästä:

Naiseksi kasvaminen ja tuleminen ei ole kaikille yksinkertainen juttu.

Ei ainakaan minulle.
– Saatikka ihmiseksi.

Jokaisella on oma naiseudenpolku – miehisyydenpolku, joka on kuitenkin ihmisyyttä ja siinä kasvamista. Se ei ole erillisyyttä vaan se on tunnistamista itsessään monia puolia. 

Meidän elämän tehtävä on kasvaa ihmisyydessä ihmiseksi, omaksi itseksi.

Minun ihmisyyden polku on vienyt minua lähemmäksi omaa ihmisyyttäni, lähemmäs itseäni sitä syvintä olemustani.

Rakastin pikku tyttönä paljon nukkeja. Käytin 10 -vuotiaana iso veljen vanhoja vaatteita, sillä halusin niin. Mitä siitä seurasi, minua luultiin pojaksi. Murrosiässä tuli kova tarve näyttää, että minäkin pystyn ja minullakin on voimaa.

Koin, että aina tuli näyttää, että pystyn samaan, kuin pojat tai miehet. Pääsemättä kuitenkaan siihen aikaan miehiselle alalle töihin, saatikka armeijaan. Valitsin kuitenkin ammatin, missä saan olla hyvin paljon naiseuden kanssa tekemisissä.

Elämäni aikana olen peilannut paljon itseäni siihen, mitä meidän yhteisöissä arvostetaan. Millä perusteella saa kuulua johonkin porukkaan. Olin ymmärtänyt, että naisen tulee olla sellainen, kuin kuvista saamme nähdä. Nainen, joka on tietyn mallinen, näköinen ja kokoinen.

Entäs, kun en mahtunutkaan muottiin. Aloin itse muokata itseäni kovalla fyysisellä suorittamisella ja jatkuvalla laihduttamisella. Mitä siitä seurasi?

Siitä seurasi se, että sain kehuja, joten homma jatkui. Se jatkui niin kauan, kunnes pysähdyin.

Tämä kokemus antoi mahdollisuuden alkaa miettimään ihmisyyttä. En niinkään erillisyyttä, niin kuin naiseutta tai miehisyyttä. Minun naiseudenpolku sai totaalisen käännöksen.

Aikani, kun mietin ja itseni kanssa painin riittävästi, annoin itselleni luvan.

Täytäessäni 40 -vuotta. Sanoin itselleni: nyt minun ei enää tarvitse riittää muille. Voin olla se, joka olen ja kulkea omaa naisuden – ihmisyyden polkuani.

Nyt vuosia myöhemmin pyrin, että teen asioita lempeästi. Itseäni kuunnellen. Varsinkin niin, että puhun itselleni kauniisti. Sillä olen tai haluan olla niin omilleni, kuin muille nuorille sekä naisille, kaikille ihmisille esimerkki. Esimerkki siitä, että voi antaa oman naiseuden – ihmisyyden vapautua. Olla sellainen, kuin luoja on minut valmistanut. Hoitaen, huolehtien ja rakastaen itseään kokonaisvaltaisesti.

Sillä olen ihminen, jossa on niin feminiinen, kuin maskuliininen puoli. Sillä molempia puolia tarvitsen.

Olen juuri sellainen, nainen – ihminen, kun minusta on hyvä. En muokaa ja muovaa itseni muiden vuoksi. Muutan itseäni, omaa sydäntäni kuunnellen.


Olkoon kehoni temppeli, mieleni kruunuuni, sydämeni timanttini, kallein aarteeni. Kaikki muu on ekstraa.

Se, että olen löytänyt oman ihmisyyteni, olen päässyt tilaan, missä olen omassa voimassani.

Voima, joka pitää minun kehon ja mielen tasapainossa. Voima, mikä on silloinkin, kun toimin ja teen asioita hoitajana. Se näkyy hoitajan työssäni niin, että luotan itseeni, siihen mitä ja miten teen asioita ja olen läsnä.

– sillä tieto ja taito tulee selkäytimestä ja läsnäoleminen on osa minua, ei mikään erillinen asia.

Omassa voimassa on sitä, että uskallan olla avoimin mielin, lähteä seikkailuun. Tehdä joitain aivan uutta. Se on sitä, että rohkenen pohtia ääneen epäkohtia. Haluan jakaa ajatusta me hengestä. Kannustaa toisia löytämään omat erityistaitonsa.

Omassa voimassa oleminen, se on arki elämää. On vain tunne, että energia ei ole irti minusta vaan se on minulla. – Olen linjassa.

Omassa voimassa oleminen, se ei poista minusta mitään. Minun ei tarvitse erottaa mitään puoliani itsestäni. Se ei kuitenkaan poista sitä, ettenkö halua oppia uutta.
– sitllä joka päivä mahdollistaa minulle ajatuksen: minäkin voin oppia. Minäkin osaa ja pystyn.

Omassa voimassa olemisen on mahdollistanut se, että olen oppinut näkemään oman arvoni. Olen kohdannut peilejäni ja pysähtynyt tarkastelemaan niitä itseni kautta.– Tästä syystä saan nyt heijastumana muilta arvostusta.

Omaan voimaan pääseminen on ollut sitä, että riitän itselleni, ja olen huomannu, että silloin riitän myös muille. Se on kaikkea sitä, mitä olen opetellut itseni kanssa, ja näin saan sitä heijastumaa takaisin.

Olen kuitenkin ihminen. Koen tunteita, jotka horjuttaa, ne eivät kuitenkaan kaada minua niin usein enää.
– Edelleen asiat pysäyttää, satuttaa ja ärsyttää, mutta ne ei vie minua mennessään. Niille on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa.

Kaiken tämän on mahdollistanut se, että olen uskaltanut elää ja heittäytyä elämän virtaan. Olen työstänyt katkerat ajatukset, menneisyyden pettymykset ja suuret surut.
– ajattelen, että jokainen aika ja paikka on tuonnut minut lähemmäksi itseäni. Ja mahdollistanut minun katsoa itseäni pintaa syvemmältä.

Elämä ja itsensä kanssa eläminen on jatkuvaa prosessia. Onneksi siellä on hetkiä, missä saa kerätä satoa.

💓 Parasta on juuri nyt, että koen olevani kokonainen ihminen kaikessa ihmisyydessän.

Elämä on matka missä kasvaetaan ihmisyydessä. Se on kasvamista niin henkisensä, fyysisenä, sosiaallisena ja psyykkisenä ihmisenä.

Heli