Mitä henkisyys on?

Jaa tästä:

Rakkaalla lapsella monta nimeä, ajatusta ja tarkoitusta, kuin on kulkijaa.

Henkisyys saa joillakin karvat pystyyn, jollekin se on uskontoon liittyvää asiaa,joillekkin se on elämän rauhaa ja rakkautta.

Miten minä henkisyyden näen, se on elämää, jota eletään.

Joskus tuntuu, että koko henkisyys sana on käynyt inflaation tai sitä käytetään värin tai ymmärretään väärin. Henkisyys on sana, johon liittyy paljon. Kuinka siitä saataisiin sellaiseksi sanaksi, joka kuvaa elämää. Henkisyys sana tekee toisille seinän, mutta se tekee ehkä siksi, kun se on jotain pelottavaa.

Tuntuu välillä, että henkisyyden termi on kulunut sana. Sitä olisi hyvä saada auki kirjoitettua, saada uuteen energiaan. Henkisyys on mielestäni tapa elää. Se on kehon ja mielen hyvinvointia ja vahvistamista sekä eheyttämistä.

Mielestäni tämä on apukeino elämään. Tämä on elämää, jossa halutaan ja uskalletaan kurkistaa itseään pintaa syvemmällä. Tämä on elämän ja itseänsä syvätuntemista, tietoisuutta, oppimista, intuitiota, rakkautta, kaikkine tunteineen ja kokemuksineen. Henkisyys on irti päästämistä ja itseään peiliin katsomista, sekä olemalla itselle ja tosille peili. Tämä voi olla parhaimmillaan näkemistä, kuulemista, tuntemista, aistimista itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Se on merkkien ja viestin ymmärtämistä. Se voi olla sitä suurta intuitioitta parhaimillaan.

Mielestäni tällä hetkellä vahvin henkisyyttä kuvaava sana tai tunne on kokonaisvaltainen hyvinvointi tai kokonaisvaltainen elämä, se on rauha elämässä. Se on tunne, kun on sinut itsensä ja elämänsä kanssa. On antanut anteeksi. Vastoinkäymisten kohdalla pystyy miettimään, mitä minun kuuluu tästä oppia tai ymmärtää. Vastaoinkäymiset pysäyttävät miettimään ja tarkastelemaan omaa elämän polkua. Parhaillaan saa huomata, että kun sydän särkyy, mutta tunniksi korkeintaan. Pääsee ylös ja näkemään oivalluksen valon. Ratkaisun, kuinka mennä eteenpäin.

Tämä on elämää ja sitä harjoitellaan, mutta se mitä harjoitellaan, tulisi ottaa joka päiväiseen arkeen mukaan. Oppiessaan uutta, niin se tulisi käydä itsensä kanssa läpi. Tehdä itsensä kanssa töitä. Sillä mikään ei muutu, jos ei uskalla katsoa itseään pintaa syvemmällä. Kurssilta toiselle juokseminen, oppimatta tai syvällistämättä asioita välillä, on mielestäni henkisyyden suorittamista. Toki sekin on jokaisen vapaa tahto tehdä niin.

Tässä on tarkoitus elää ja saada elämään välineitä, jotta se vois olla helpompaa. Toki joku tarvitsee siihen erilaisia terapioita, toiset taijiita, toiset luonnossa oleskelu, värejä, laulua ja tanssia. Teetpä asioita, miten tahansa, tee se itseäsi kunnioittaen ja kuunnellen. Katso oikeasti itseäsi, sillä me olemme niin monet vieraantuneita itsestämme, että emme oikeasti tiedä mitä meille kuuluu ja missä me mennään.

Elämä on sipulin kuorintaa ja välillä on itkettävä, välillä huilattava. Välillä on hyvä laittaa sipuli nurkkaan ja antaa sen olla. Ottaa sipuli uudestaan tarkasteluun, kun on valmis lohkaisemaan seuraavan siivun. Mahdollisuus on tehdä matkaa yskin, mutta siihen ei kenenkään tarvitse. Toki oivallukset asioista tulee tehdä itse, kukaan ei voi sanoa valmiita vastuksia ja ohjeita, vain neuvoja ja kulkea rinnalla. Hyvä on kysyä mikä on minun totuuteni.

Henkisyys on ilon sirpaleita, värit varsinkin, tunteita, se on elämää kaikella tavalla. Se on olemista aivan hiljaa ja se äänien kirjo, linnun laula, tullen huminaa, syys myrskyjä. (Lainaus Johanna Kurkelan kappaleesta Valoihminen)

Se on taito ottaa itseään kädestä kiinni.

Helina – yksi Valoihminen