Mitä otan mukaani seuraavaan seikkailuun?

Jaa tästä:

Nyt on aika tehdä yhdenlainen tilinpäätös. Katsoa hetki kulunutta vuosikymmentä taaksepäin ja kiittää. Miettiä mitä otan mukaani seuraavalle kymmenelle vuodelle ja mitkä asiat laitan pakettiin, muistojen kirjoihin. Sillä nyt on aika aloittaa uusi puhdas vuosikymmen. Tietyllä tavalla aloitan myös uudet vuosikymmenet, sillä olen myös elämäni puolivälissä, sillä oletetusti ehkä elän -90 vuotiaaksi.

Elämäni 45-vuoteen on mahtunut paljon. Olen syntynyt Oulaisissa, kasvanut Pyhäjärvellä. Olen kasvanut Pyhäsalmen kylässä, myöhemmin kylä tunnettu kaupunkina. Kasvoin kuitenkin tällä kylällä lapsesta nuoreksi. Tehnyt monelle nuorelle tyypillisiä asioita. Hengannut kylillä, ajanut autolla pillistä ja seurustellut sekä viettänyt aikaa kavereiden kanssa.

Nuorena koin paljon tunteita, mitä en oikein aina ymmärtänyt mitä ne ovat ja mistä ne tulevat. Ne puristi lujaa ja tuntui siltä,  että ne vievät minulta välillä tajun.  Kuitenkin olin jo silloin hyvin analyyttinen ja pohdiskelija sekä tutkailin asioista pintaa syvemmältä, sain kuintekin voimaa luonnosta, harrastuksista mm. kuntosalista, pesäpallosta ja laskettelusta. Piirtämistä olen aina rakastanut, joka on avannut minulle minun  sisäistä maailmaani. Lapsuuden yksi parhaista kavereistani oli meidän upea koira MAX, jolle puhuin, itkin ja kerroin sydänsuruni.

Lapsuus muuttui nuoruudeksi ja nuoren aikusen elämään. Vuonna – 93 tuli hetki, milloin katkaisin säikeitä kotipesäsätäni. Se oli hetki, joka oli yhtä aikaa jännittävä, pelottava ja mahtava kokemus. Muutin Kuopioon, sillä minulla alkoi opinnot rakkaimpaan ammattiini. Nuorena, kätilöopiskelijana koin usein yksinäisyyttä vieraassa kaupungissa, sillä kaikki harrastukset ja ystävät jäivät 170 km päähän.

Onneksi olin jo silloin hyvin sosiaalinen ja halusin tutustua uusiin ihmisiin ja sain monta ihanaan uutta ystävää. Tutustuminen uusiin ihmiseen on ollut myöhemikin minun vahvuuteni. Vaikkakin nykyään puhun paljon, sillä pidän kursseja ja vedän erinlaisia ryhmiä, joita rakastan yli kaiken, mutta haluan olla usein myös yksi ja olla hiljaa, omissa oloissani.

Olen oppinut arvostamaan hiljaisuutta, näen että minulle ei ole enää tarvetta puhua ja reagoida asioihin koko ajan. Sanotaankin, että on taito kuunnella ja olla hiljaa ja olla läsnä. Hiljaisuus on kehittänyt minussa oman äänen sen sydämen äänen kuuntelun. Aistin puhtaammin myös asioita hiljaisuudessa. Monet oivallukset ovat syttynyeet silloin, kun olen vain, tai teen itselleni hyvin virtaavaa toimintaa.

Tänä päivänäkin käytän vaikeissa elämän tilanteissa edelleen lapsuudessa ja nuoruudessa oppimiani asioita selvittääkseni tunne kokemuksiani. Liikun edelleen paljon luonnossa ja  piirrän. Liikutan kehoani niin, että kysysn mitä kehoni tarvitsee juuri nyt.

Se voi olla meditointia, kunnon voima harjoittelua kuntosalilla tai rauhoittumista, linjautumista oman energian tutkiskelua taijiissa. Teempä mitä tahansa pyrin löytämään oman sisäisen voimani. 

Palatakseni nuoren aikuisen elämään. Ajattelin nuorena, että sitten kaikki on hyvin, kun löydän elämän kumppanini ja saan perheen, oman asunnon ja vakituisentyön. Näin tapahtuikin, löysin -95 elämän kumppanini, ostettiin oma koti ja perustettiin perhe ja saatiin kolme ihanaa tytärtä. Tein töitä, harrastin, elelin ns. tavallista perhearkea. Sain myös sen vakituisentyön 2003.

Ylläni oli kuitenkin usein varjo. Sellainen varjo, kun pyrin koko ajan miettimään, että kelpaanko, onko tämä riittävästi tai olenko kyllin hyvä. Tein töitä paljon, harrastin paljon ja vaadin itseltäni paljon. Ajattelin, että kun saan paljon aikaan, se on merkittävää. Kuitenkaan, sekään ei riittänyt itselleni. Koin, että etsin kokoa ajan itseäni, sitä joitain syvällisempää ja suurempaa. Kiertelin ja kaartelin, kipuilin ja oireilin, mutta en uskaltanut katsoa suoraan sydämeeni, siihen ihmiseen, jonka olin kadottanut. Elämä kuitenkin antoi minulle mahdollisuuden pysähtyä, jotta voin lähteä tutkailemaan itseäni, elämääni ja sisintäni.

 

Kiitos elämä, että sinä pysäytit minut.

 

Elämä on antanut minulle paljon mahdollisuuksia kasvaa. Olen kokenut vakituisentyön, työttömyyden, arvottomuuden, elämän suuria pelkoja läheisten, oman terveyden sekä perusturvallisuuden menettämisestä. Olen käynyt traumojani läpi, avannut syvimmätkin onkaloni, jotta rakkaus, lempeys ja anteeksianto pääsi minussa virtaamaan.

Koittaa kuitenkin uusi aika…

Nyt tulevana vuonna, tammikuussa astun uuteen, seuraavaan elämän vaiheeseeni, sillä minulla alkaa seuraavat 45 vuotta.  Tahdon avata täysin uuden kirjan, joka antaa minulle uudet kokemukset, ilot ja oppimahdollisuudet.

Jokainen hetki menneessä elämässäni on antanut minulle paljon, mutta ajattelisin, että viimeiset 20 -10 vuotta ovat olleet minulle kaikkein suurimmat ja merkityksellisemmät. Varsinkin viimeiset 10 vuotta, ovat muuttaneet minua syvältä, solutasolta asti.

Näistä vuosista otan mukaani…

Sinnikkyyttä ja periksi antamista. Tässä kohtaan en tarkoita periksi antamisella heikkoutta, vaan irti päästämistä. Irti päästämistä puristimisesta, suorittamisesta ja yksin pärjäämisestä.

Sinnikkyydellä tarkoitan sitä, että en ole antanut periksi, jäänyt tuleen makaamaan vaan rohkeasti mennyt kohti tuntematonta. Kuunnellut intuitiotani ja sydämen ääntä.

Kokemuksistani otan mukaan läsnäolon, mihin tarvitsin todellisen pysähtymisen.  Opettelin läsnä oloa ensin itseni kanssa. Tämä kokemus tai kuitenkin sanoisin tämä oppi palkitsi minut, sillä nyt olen kehittynyt läsnäolon taidoissani niin, että osaan ohjata sitä muille.

Kymmenen vuoden ajalta otan mukaani tavan tunnistaa rajani niin, että tunnistan kehon ja mielen tuntemukset ja vielä mahdollisimman hyvissä ajoin. Tunnistan sen tunteen, kun minulla ei ole hyvä olla.

Mukaani otan myös sen, että pystyn pitämään omia puoliani, asettamaan rajat niin itselleni, kuin tosille. Rajoja asettamalla tiedän mikä minulle on hyvä ja ymmärrän sen, että en voi tietää mikä on toisen hyvä, voin toki antaa vinkkejä ja vaihtoehtoja.

Viimeisen viiden vuoden ajalta otan mukaani tavan katsoa ihmisiä pintaakin syvemmälle. Tavan nähdä jokaisen kauneuden, katsomatta kenenkään ulkokuoreen, ammattiin tai saavutuksiin. 

Otan mukaani hyvin sensitiivisen tavan ajatella elämästä, asioista kuin ihmisistä. Sillä tässä maailmassa ei ole yhtä ja ainutta tapaa ajatella, uskoa, toivoa, rakastaa, olla ja elää.  

Seuraavaan seikkailuun otan mukaani löytämäni elämäni ja itseni arvon. Sen mikä määrittää minun arvoni ja elämäni, ei ole vältättämättä sama kuin mitä yhteiskunta arvottaa.

Otan mukaani itse varmuuden; luottamisen itseeni ja elämääni kohtaan. Toki ajatuksen, että kaikkea voi tehdä ja saavuttaa, vaikka on luki- ja kirjoitushäiriö. Voi opiskella vaikka mitä, vaikka ei olisikaan ollut peruskoulussa menestynyt tai vaikka ei olekaan ylioppilas.

Tällä hetkellä…

Kannan todella suurella ylpeydellä, tätä elämäni reppua, sillä olen kohta oman elämän maisteri.  Vaikka tuleva ammatti, mihin valmistun 2020, on minulle itselleni osoitus siitä, että minä pytyin.

Hyvinvointikoordinaattorina voin ammentaa kaikkea osaamistani, näkemystäni ja oppeja siitä, kuinka meidän yhteiskunnassamme, johtamistavoissa, työyhteisöissä, työhyvinvoinnissa ym. tulisi muuttaa, jotta voisimme voida paremmin, oppisimme ennaltaehkäisemään asioita ja muistamaan sen, että me olemme ihmisiä, emmekä robotteja.

Mietin, että….

Johtajien tulisi nähdä työntekijät tasavertaisena. Suurin osa johtajista tulisi laskeutua korkealta korokkeelta lähemmäs työntekijöitä. Olla enemmän rinnalla kulkija ja nähdä niin itsessään, kuin työntekijöissä mahdollisuus ja jokaisen ainutlaatuinen kyky toteuttaa itseään.  

Johatjien tulisi kehitää taitojaan muutojohtamisessa ja ottaa työntekijät mukaan muutoksiin ja työn kehittämiseen. Antaa työntekijöille sopivasti vastuuta ja muistaa kiittää hyvästä työstä. Toki työntekijälläkin itsellään on vastuu. Jos hän ei ole tyytyväinen siihen mitä on tai tekee, silloin on syytä pysähtyä itseänsä äärellä, miettiä kenen on aika muuttua.

Mielestäni tässä yhteiskunnassa tullee muistaa heikossa asemassa olevat ihmiset. Mielestäni meidän tulisi miettiä, kuinka me arvotamme mm. työttömät. Olemmeko todellisuudessa miettineet, kuinka he jaksavat päivästä toiseen hymyillä ja arvostaa itseään. Mites meidän lapset, nuoret sekä vanhukset. Miten ennaltaehkäistään syrjäytymistä, kuinka tuetaan mielenhyvinvointia ja ollaan läsnä pienissäkin hetkissä.

 

Miten voimme hidastaa meidän oravanpyöräämme..
…tai poistaa koko pyörän
ja elää elämää niin, että voimme nauttia siitä.

 

Joten otan mukaani elämästä nauttimisen, oppimisen, hetkessä olemisen ja seikkailun halun. Viimeisestä kuluneesta vuodesta otan muukaan itseni voittamisen, rohkeuden lähteä seikkailemaan ilman mitään suurempaa suunnitelmaa.

Otan mukaan sen rohkeuden nähdä toisten ihmisten tuoma heijastuma minulle, sen mikä minun kuuluu nähdä itsestäni tai käsittelemättömistä asioistani. Nähdä omat haavani, traumani, kaipuu asioita ja ihmisiä kohtaan. 

Näistä kokemuksista otan mukaan kiitollisuuden siitä, että olen saanut vahvistaa sydämen viisutta. Sillä olen löytänyt sen rakkauden, joka on ja tuntuu kaikkialla ja kaikessa mitä teen, varsinkin sen rakkauden mikä liittyy itseäni ja elämääni kohtaan. Rakkauden kohdata toinen ihminen. 

Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä pelkoni, mikä mahdollistaa minua olemaan oma itseni. Mahtavaa, että uskallan kokea olevani haavoittunut ja rikkinäinen. Olen saanut tunnistaa ja käydä läpi mitä on kokea häpeää, riittämättömyyttä sekä kateutta.

Olen kiitollinen siitä, että henkiset kykyni ja lahjani ovat vahvistuneet. Osaan käyttää intuitiivisuuttani ja herkkyyttäni jokapäiväisessä elämässäni.

Joten vuoteen 2020 sekä seuraavalle 45 -vuodelle otan mukaan itseni, juuri sellaisena, kuin tällä hetkellä olen, riippumatta siitä mistä mikin on syntynyt tai johtunut.

Nyt on nyt, joten täältä tullaan uusi elämä. Otan avosylin vastaan kaiken sen mitä minulle annetaan ja päästän irti kaikesta siitä, mikä on jo palvellut minun korkeinta parasta.

TOIVON, että löydän elämän tehtäväni. Saan olla auttamassa, rinnalla kulkemassa sekä palvelemassa itseäni ja kanssa kulkijoita.

TOIVON terveyttä ja tasapainoa sekä todellisia rakkauden tekoja.

PS.Tulkoon kaikki se minulle, mikä minulle on tarkoitettu korkeimmaksi parhaaksi.

Uskon itseeni ja elämääni. Muistan, että olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Annan rakkauden ja valon virrata kauttani. Annan itselleni anteeksi ja olen armollinen. Avaan sisäistä viisuttani ja käytän intuitiivisuuttani.

Olkoon USKO, TOIVO JA RAKKUAS läsnä elämässäni.

 

 

Kokemuksellista, rauhaisaa ja menestyksellistä

Uutta Vuotta 2020

KIITOS, KIITOS, KIITOS.

HELI