Mitä yksilöllisyys tarkoittaa minulle tässä hetkessä..

Jaa tästä:

Mitä yksilöllisyys minulle tarkoittaa…

Yksilöllisyys tarkoitaa minulle sitä, että jokainen saa olla se, joka on.

Vaikkakin jokaista meitä koskettaa elämän velvollisuudet, lait ja määräykset. Siitä huolimatta emme voi olla samassa muotissa toistemme kanssa. Voimme olla vain oma itsemme, ja kunnioittaa toisiamme.

Kokemukseni mukaan, tässä yhteiskunnassa ennen tätä korona aikaa, moni ihminen yritti mahtua johonkin normiin tai muottiin, kuitenkaan mahtumatta niihin. Elämän eri osa-alueista oli tehty suoritteita, jotta olisimme enemmän jotain. Moni koki ahdistavia tunteita ja huomasi, että en olekkanan sellainen, kuin minulta odotetaan. Tai en pääse niihin tavoitteisiin, kuin toiset.

Ennen koronaa halusimme saadaa asioita mahdollisimman nopesti ja pian. Ihmisillä oli kiire ja hoppu päästä maaliin. Mielestäni ihmiset alkoivat oireillemaan tätä tilannetta erilaisina henkisinä kipuina, psyykkisinä oireina, fyysisinä tuntemuksina sekä sosiaallisina paineina.

Tämä hetki tai aika mikä on maaliskuussa 2020. Elämämme Suomessa ja koko maapalolla hyvin haastavaa aikaa. Sillä jokainen ihminen on pysäytetty. Nyt tarvitaan aikaa ja kykyä hyväksyä tämä tilanne.

Tämä hetki , kun emme tiedä milloin tämä loppuu. Mitä tapahtuu? Sairastuntuko minä tai lähimmäsieni? Tilanne aiheuttaa pelkoa, huolta ja monia erilaisia tunteita. Tunne voi nousta siittä, että meiltä viedään vapaus elää ja olla. Me suomalaiset olemme tottuneet liikkumaan vapaasti. Nyt tämä vapaus rajoitetaan. Moni kokee ahdistusta, kehossa ja mielessä. Se voi tuntua sähköiseltä, se voi tuntua kuumotuksena, kipun tai särkynä. Se voi olla itkuna tai nauruna. Unet voivat mennä, hikoiluttaa, vaikea keskittyä. Tuntemukset ovat aivan lunnollisia, sillä tunne on stressi reaktio.

Tässä tilanteesa moni meisä kokee asiat hyvin yksilölliseti. Toiset stressaantuvat ennemmän kuin toiset. Joillekkin voi nousta aiemmin koettuja asioita pintaa. Jotkut vähättelevät tätä koko tilanetta, joka voi olla ihmisen oma puolustukeino. Toiset vältävät pelkoa tai muiden tunteiden tulemista liian lähelle.  

Ikävä on kuitenkin lukea ja kuulla kuinka moni purkaa olotilaansa päihteisiin. Hyvä olisi pysähtyä tähän, miettiä onko se oikesti se keino mikä auttaa. Voin melkin väittää, että ei auta. Sillä yleensä se tuo lisää ongelmia. Se voi jatkossa vaikutta työntekemiseen, perhedynämiikkaan ja parisuhteseen. Ajattelisin, että nyt kannattaa pyrkiä säilyttämään kaikki se mitä vielä on.

Tärkeää on hakea apua.

On olemassa esim.

Ensi- ja Turvakotiliiton chatti, joka on auki kl0 10-15.

Mieli Suomen Mielenterveys ry järjestää kriisapua joka päivä puhelimessa ja verkossa.

p. 0925250111 tai sekaisin-chatista.

YKSIN EI PIDÄ JÄÄDÄ!

Toimimme hyvin eritavalla..

Milestäni Filosofi Esa Saarinen, kertoi haastattellusaan hyvin, joka oli tehty MTV 3 :lle 29.3.2020. ”Moni haluaa tehdä kaikkensa. Tilanne, saa meidät toimimaan. Moni haluaa auttaa ja olla osana auttavaa ketjua. Hän sanoo, että meillä on kyky selvitä. Meillä on vahva yhteen kuuluvuuden tunne ja, että meillä on kyky mennä yhdessä ja virittäytyä järkevyyden kautta.”

”Toiset toimivat päinvastoin, kun ohjeet edellytvät. Tämä on jollekin tyypillinen tapa ragoida uhkaavassa tilanteessa, toki jotkut ajattelvat tämä ei kosketa minua.  Hän kertoi, että ihminen kieltää tilenteen, kun ei tiedä mitä taphtuu. Tilanne on liian painostava tai on liian uskomaton.”

Tässä hekessä onkin hyvä löytää niitä keinoja miten voi purkaa omaa tunnetta kehoosta ja mielestä. Jokainen voisi miettiä, kuinka voin auttaa itse itseäni ja läimmäistäni?

Sillä jokaisen yksilöllinen panos on tässä hetkessä hyvin merkityksellinen. Oletapa sitten sairaalassa hoitajana, laitoshuoltajana tai lääkärinä. Kauppassa myyjänä, varostossa kuorman täyttäjänä, kotona etäopiskelijana, omaishoitajana tai muusta syystä karanteenissa. Kaikkien panostusta tarvitaan, sillä sitä paremmin tämä homma menee ja päästään uuteen elämän alkuun. 

Toki uusi elämä on jo alkanut…

Maailmassa, Suomessa sekä jokaisen henkilökohtaisessa elämässä muutos on alkanut. Kaikki muutos muuttaa . Jokainen tapahtuma muutta, oli se sitten pieni tai iso. Nyt onkin hyvä hetki miettiä miten minä muutan elämääni, sillä uskon, että monikaan ei halua enää sinne suoritus yhteiskuntaan takaisin. 

Tässä hetkessä ihmiset ovat hakeutunteet luontoon. Metäshallituskin kertoi 31.3.2020 aamu uutisissa, että ihmiset kertovat, että ihana mennä luontoo, kun voi unohtaa nämä olosuhteet missä nyt elämme. Joten voisimmeko oppia tästä hetkstä vaikka sen, että voimmekin tehdä asioita tosin.

Toivoisnkin, että ihmiset kulkisivat nyt ja tästä eteenpäin luonnossa pysähtyen ja ihastellen läsnäolevaa hetkeä. Opetellaan näkemään kaikki luonnon ihmeet , värit ja eläimät. Mennään luontoon, sinne hiljaisuuteen ja nauttitaan. Toki välillä voi tarvita kunnon hiki kävelyn, juoksulenkin tai seinäkiipeilyn. Sillä, se saa eriavalla ajatukset ja tunteet virtaamaan.

Elämän Säde Mindfulness

Tämä muuttaa meitä myönteisesti, haluan uskoa niin…

Tulevaisuudessa toivoisinikin, että me nähtisiin toisissamme ja itsessämme juuri sen kokonaisen ihmisen?

Nyt on kuintekin eletävä tämä hetki, ja tässä hetkessä..

Muistetaan!

Jokaista tarvitaa.

Yhdessä mennään.

Me ollaan me.

” Tästä, kun tullaan ulos, alamme näkemään mekitysellisenä sen näkymättömänkin työn.”

– Esa Saarinen

 

  • Heli