Henkinen kasvu ei pääty milloinkaan…

Jaa tästä:

Henkinen kasvu on loputon matka itseensä. Asiat, jotka saavuttaa määränpään ja on jotain oivaltanut, voi sanoa itselleen, että olen kasvanut taas yhden säteen verran. Käydessään asioista itsensä kanssa läpi, on myös säteiden puhdistamista. Ajattelen, että henkinen kasvu voi olla, kuin säde.

Elämä on kuin säde, johon kuuluu kaikki värit. Niin kuin meidän elämäämmekin kuuluu kaikki tunteet. Sillä värit ovat tunteita ja tunteet värejä. Elämän säteseen liitty ajatus lunnon väreistä ja rauhasta. Elämä on myös säde, joka kestää jokaisella tietyn aikaa. Olipa säde meillä minkä mittainen tahansa, jokainen voi tehdä säteestään oman näköisen.

Ihmisellä voi olla yhdessä isossa säteessä monta pientä sädettä. Jokainen säde voi olla yski asia. Jokainen asia voisi lisätä, vahvistaa sädettä. Elämä voi himmentää, rikkoa tai haavoitaa sädettä.

Säde, joka elää, niin mekin elämme. On välillä ylämäkiä ja välillä alamäkiä. Jokaisella olisi niitä keinoja millä päästä alamäsetä nousemaan kohti unelmia ja hyvääoloa. Alameät eivät ole asioita, jotka maalataan pois, vaan ne voivat olla juuri niitä kohtia, milloin kasvu alkaa ja tahtuu. Tulee ne oivallukset ja parhaat opit.

  • Elämä on kuitenkin matka, jonne olemme liput ostaneet. Elämä on, kuin valkokangas, mistä elokuvaamme katelemme. Tärkeintä on se, että jokainenn tietää olevansa omalla matkalla ja nähdä itsensä omassa elouvassa, pääroolissa.

Minun matkallani, niin usein nostaa päätään ajatus. Mistä koostuu ja muodostuu naiseuden kokemus?

Miten kasvaa pienestä tytöstä aikuisseksi, henkisesti. Olla irrallaan vanhemmista. Hyväksyä, että olemme täällä vain käymässä. Kuunteleeko sisäisen lapsi kenen aikusen ääntä. Voinko ottaa oman sisäisen laspeni syliin ja rakastaa sen ehjäksi ja sanoa sinä riität.

  • En arvota sinua, voit olla ja levätä tekemättä mitään. Kakki on sinun omaa valintaa. Minä RAKASTAN SINUA!

Yhä vain mietityyttää, onko naiseudessa tabuja.

Tuleeko naiseus korkokengistä, vekki hameista ja jakuista. Tuleeko se kumisaappaista ja lippalakista. Tuleeko se synnytetyistä lapsista, kohdusta, rinnoista vai pitkistä hiuksista. Tehdyistä töistä, miellyttämisestä tai aktiivisuudesta muiden auttamisesta.

  • Tiedän, että moni nainen suree, jos jostain syystä kohtu joudutaan poistamaan. Kohtua pidetään naiseuden symbolina. Entä jos syöpä vie rinnat tai tukka lähtee päästä. Entä jos ei saakaan lapsia. Ei voi omin lihaksin synnyttää lasta.

Kuinka pitkälle me määritellään naiseutta eri asioiden kautta. Miksi emme saisi määrittää, sillä kaikki ovat osa meitä? Ymmärrän hyvin, kuinka kohtu on naiseuden keskus, ja jos se viedään pois. Tai jos on haaveillut omista lapsista ja se ei olekkaan mahdollista. Tai jos itse naisena ei halua lasta ja muut siihen painostavat. Jokainen kokemus on jonkinlainen kriisi. Kriisi siitä, että oli suunnittelut asiat aivan toisin. Tai ei tule hyväksytyksi tai ei täytä yhteiskunnan arvoja.

  • Elämään liittyy erilaisia kriisejä. NAisueden henkinen kasvaminen ja itsensä löytminen voi olla kriisi. On olemassa myös äkillisiä kriisejä, joihin ei voi varutua. Kaikki kriisit vaativat työstämistä ja työsekentelyä itsensä kanssa. Työskentelyyn voi tarvita apuja. Vaikka ihan ammattiapua, joten älä pelkää hakea sitä. Se ei ole häpeä, se on viisautta.

Naiseus ei kuintenkaan ole pelkkä ulkoasu, muoto, näkymä. Naiseus tulee sisältä. Jokaisella saa olla naiseuden kuva ja tunne omanlainen.

Oma naiseudenpolku. Vaihdevuodet, irtaantuminen vanhemmista ja oma voima

Tietynlainen surutyö liittyy asiaan. Olen vasta 45 vuotias tai jo. Mistä sitä nyt tarkastelee. Kuitenkin vasta olen päässyt sinuksi itseni kanssa. Hyväksynyt, että ikää tulee ja lapset kasvavat. Harmooni toiminnan loppuminen on tietynlainen asioiden päättyminen. ”Toki jotkut sanovat, että kun kuukautiset jäävät pois henkisyys lisääntyy.”

Oman naiseuden hyväksyminen, kaikkine kurveineen ja muotoineen. Ryppyineen, riippurintoineen ja lättä peppuineen. Toki voin muovata ja muokata itseäni äärimäisyyksin asti. Minä haluan olla kuitenkin luonnollinen, juuri sellainen, kuin olen.  Ja sekin on minun oma valinta!

Voin harrastaa liikuntaa näänyksiin asti. Haluan, että elämässäni on muutakin. Olen käynyt ylikunnon ja syömishäiriön läpi. En halua siihen enää. Olen jo riittävästi yrittänyt riittä ja kelvata muille. Nyt on aika riittä ja kelvata itselleni. Kuuntelen kehoani ja mieltäni mitä se tarvii, millaista liikuntaa. En mene enää suorittamisen kautta, vaan rakkaudesta itseeni.

Se, kuinka tuijotan itseäni peilistä. Kuinka arvostelen itseäni ,on tapa jonka siirrän tyttärilleni. En halua tämä tapahuvan ja jatkuvan seuraaville sukupolville. Haluan, että lapseni uskaltavat olla niitä keitä ovat ja juuri sen näköisiä luojan luomuksia, kuin ovat. Sillä he ovat upeita kauniita tyttäriäni. Siksipä haluan rakastaa itseni ehjäksi.

Ja jos en riitä muille. Minä riitän itselleni. Katson itseäni lempeästi ja rakastaen. Sillä olenhan itsekkin luonnon luoma täydellisyys.

Tein taannoin mielikuvamatkan rumpujen säestyksellä. Annoin rummun äänen tulla kehooni ja mieleeni. Annoin rummun äänen virrata joka solussa. Annoin äänen resonoida. Laitoin silmät kiinni ja annoin viedä.

Näin itseni pienenä vauvana. Minut oli hylätty. Jätetty nuotion vierelle, jotta pedot eivät pääse käsiksi. Kuitenkin kaksi uros sutta tuli haistelemaan nälkäisenä nyyttiä. Kunnes valkoinen naaras susi tuli ja hääti urokset pois. Susi naaras pelasti minut. Kasvoin ja kehityin susi äidin kanssa. Kunnes ymmärsin, että olen jotenkin erilainen. En ollut susi, mutta en ollut ihminenkään.

Matka jatkui. Näin itseni upeana kauniina naisena. Seisoin punaisessa kauniissa pitkässä mekossa keskellä nuotioita. Tämä oli vertauskuva siitä, että punaisen tulen energia kuvastaa synnyn uudestaan. Voin nousta Feenix linnun lailla kohti korkeuskisa. Polttaa vanhat uskomukset naiseudesta ja erilasiuudesta.

Lopussa olin makuultani lattialla, sikiö asennossa. Mielikuvissani päädyin äitini kohtuun. Tunsin synnytys tuskat, ne tunteet, jota äitini koki synnytys hetkellä. Koin syntymän. Synnyin omana itsenäni. En äitini kopiona. En isäni toiveina. Synnyin omine arvoineni, rajojeni, oikeuksieni ja tunteineni. Synnytin itseni uudelleen tähän maailmaan, omaksi itsekseni.

– Pyrin olemaan luottavaisin mielin jokaisessa hetkessä mitä elämä tuo. Valitsen elämääni ne asiat, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Vaikea on poistaa asioita, ihmisiä, toisten määräyksiä ja odotuksia. Sillä kiltti tyttö on tottunut niihin. Turvautunut, saanut hyväksyntää ja arvostusta ehkä saanut kuulua johonkin. Todellisuudessa vain MINÄ pidän huoli itsestäni, tiedän arvoni ja rajani. Minä voin hyväksyä itseni, rakastaa itseni ehjäksi.

Nyt on aika kasvaa isoksi tytöksi. Naiseksi, jolla on omat haaveet ja unelmat. Arvo ja viisaus. En ole numeroita, mittoja, muotoja tai tehtyjen työn määrä. Olen NAINEN, sisältä JUMALATAR.

HALTIATAR, aivan tavallinen NAINEN.

Tämä prosessi on aloittanut uuden matkan minussa. Matka joka menee vieläkin syävemmälle. Suhtessa omaan minä kuvaan ja vanhempiin sekä kohtaamiini ihmisiin. Tästä matkasta olen kiitollinen.  Kaiken kokemukseni myötä, olen saanut kokea todellisen läsnäolon, kun ei tiedä mitä seuraava hetki tuo. Onko elämää vai kuolemaa, tai jotain siltä ja väliltä?

On uskallettava seistä jokaisessa hetkessä. Otettava tunteet vastaan, mitä kukin hetki tuo. Matka on nostanut minussa tunteet kuolemasta. Olen miettinyt, milloin ihmisen kuolema tulee, mitä on kuolema ja mitä sen jälkeen. Mitä on se hetki, kun kuoleman kanssa on kasvotusten. Miltä se tuntuu ja kuinka pysytyn olemaan siinä hetkessä. Kohdata kuoleman omana itsenäni, ei työn tai auttajan roolissa, sillä sen minä teidän.

  • Se on hetki, jonka tulen joskus kohtaamaan niin läheisten, kuin omanikin kuoleman. Pitämään kuolemaa kädestä kiinni. Kuolema on osa elämäämme. Usakallus pohtia kuolmaa, tarkoittamatta sen enempää, se on osa elämän matkaa.

Elämä on tässä ja nyt. Eläkää elämää silloin, kun se on. Silloin, kun on se hetki. Ei vasta sitten, kun lapset ovat isoja, muuttaneet pois tai olet eläkkeellä. Opetelkaa hyväksymää itsenne ja elämänne. Toteuttakaa haaveita ja unelmia silloin, kun asia tulee esille. Sillä joskus asiat pysähtyvät, muuttuvat äkillisesti tai päättyvät lopullisesti.

Jos tilaenne tulee eteen, ja on aikansa kipuillut, voi vain HYVÄKSYÄ. Sillä jatkuva kipuilu tilanteessa, vie tuhottomasti energiaa. Hyväksymien ei ole periksi antamista, vaan toteamista, mikä on tosi asia ja miettiä miten eteenpäin.

Tunteet, jotka tulee tilanteista, katso niitä, peilaa niitä, pura pois, hyväksy ja päästä irti.

Huomioi se, mitä on jäljellä.

Ota sisäinen lapsi syliin ja RAKASTA!

-Helina